Oulun Energian logo

Sähköauton ratti ja ikkunasta näkyy sähköverkot.

6+2 faktaa sähkömarkkinoista – katsaus vuoteen 2022 ja odotukset loppuvuodelle 2023

04.04.2023

Sähköön ja sähkömarkkinoihin on kahden viime vuoden aikana kohdistunut paljon kiinnostusta eikä ihme, sillä pitkään vakaana pysytelleet sähkömarkkinat lähtivät heilahtelemaan vuoden 2021 aikana. Tällöin epävakaus näkyi sähkön korkeana hintana, joka juonsi juurensa muun muassa kohonneeseen maakaasun hintaan ja vähäiseen vesivoiman tuotantoon. Vuonna 2022 jouduttiin puhumaan mahdollisesta sähköpulasta ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Tähän vaikutti pääasiassa epävakaa maailmantilanne, joka muutti sähköntuontia ulkomailta odottamattomalla tavalla.

Nyt huhtikuun alussa voidaan kuitenkin jo varovaisesti todeta, että pahin aika alkaa olla takana päin. Tässä vaiheessa on hyvä katsoa taaksepäin ja samalla ennakoida tulevaa. Kokosimmekin kuuden tärkeän asian listan, joka koostaa vuoden 2022 monimutkaisesta tilanteesta sähkömarkkinoilla yksinkertaistetun kuvan siitä, miten sähkömarkkinat toimivat. Lisäksi ennakoimme, miltä sähkömarkkinat ja sähkön hinta näyttää loppuvuoden osalta.

1. Sähkön nettotuonti laski

Sähkön nettotuonti laski kaikkialla Euroopassa, koska Venäjän sähköntuonti lopetettiin kokonaisuudessaan toukokuussa 2022. Sähkön nettotuonnin osuus laski Suomessa lähes 30 prosenttia (5,3 TWh) edelliseen vuoteen verrattuna. Tuonnin vähentyminen tarkoitti, että korvaava määrä sähköä jouduttiin tuomaan muualta, tuottamaan itse tai säästämään kulutusta vähentämällä. Tästä syystä myös muualla Euroopassa tuotettu sähkö kulutettiin yhä useammin sen tuotantomaassa.

2. Sähkön tukkumarkkinahinnat kaksinkertaistuivat

Sähkön hinnan kovasta noususta kertoo esimerkiksi se, että sähkön tukkumarkkinahinnat yli kaksinkertaistuivat Suomessa edellisestä vuodesta, maksaen 154 €/MWh. Keskihinta ei kuitenkaan ollut Suomessa Euroopan suurin. Eniten aluehinta maksoi Saksassa 235,45 €/MWh ja sen jälkeen Norjassa ja Virossa, molemmissa hieman yli 192 €/MWh.

Kuluttajalle tukkuhinnan nousu näkyi korkeampana sähkön hintana, joka oli Euroopan hintatasoon verrattuna Suomessa hieman keskimääräistä hintaa korkeampi, 36,63 snt/kWh, kun Euroopan keskiarvo oli 31,74 snt/kWh. Kovimman hinnan viime vuonna sähköstä maksoivat belgialaiset ja tšekkiläiset kuluttajat, joiden hinta kohosi lähes 55 snt/kWh.

Sähkön hinta Euroopassa 2022.jpg

3. Kotitalousasiakkaiden sähkölaskut nousivat keskimäärin 50 prosenttia

Kotitalousasiakkaiden maksama sähkön hinta nousi merkittävästi kesän jälkeen. Vanhoista määräaikaisista sopimuksista n. 6–8 sent/kWh hinnat nousivat n. 12–20 sent/kWh:n tasolle. Nousun syynä oli sähkön hankintakustannusten nousu, joka heijastui sähkön myyntiyhtiöiden asiakkaille antamiin sopimustarjouksiin.

Määräaikaisten sopimusten hinnat ovat laskeneet alkuvuodesta 2023, mikä johtuu osaltaan sähkön tukkumarkkinahinnan laskusta.

4. Useat sähkön vähittäismyyjät ajautuivat vaikeuksiin

Sähkön myyntiyhtiöt joutuivat kaventamaan tarjontaansa vuoden 2022 aikana sähkön hinnan vaikean ennustettavuudenkin vuoksi. Useat myyjät tarjosivat loppuvuonna enää vain pörssisähkösopimusta. Vuosien 2021–2022 aikana viisi sähkön vähittäismyyntiyhtiötä lopetti toimintansa mm. sähkömarkkinoiden poikkeuksellisen suurten riskien ja kovien vakuusvaatimusten vuoksi.

5. Sähkön siirron eli verkkopalvelun hinta laski koko Suomessa

Vaikka sähkön hinta nousi rajusti kahden viime vuoden aikana, sähkön verollinen siirtohinta laski noin yhden prosentin koko Suomessa. Oulun Energia Sähköverkko Oy:n asiakkaiden hinnat laskivat keskimäärin jopa 13,5 prosenttia, joka oli vuoden 2022 osalta sähköverkkoyhtiöiden suurin hinnan alennus. Hintaa voitiin laskea Oulussa, sillä sähköverkon toimitusvarmuus on korkealla tasolla, ja sähköverkon toiminta on ollut tehokasta. Sähkön siirron hintojen kohtuullisuutta valvoo Energiavirasto.

Oulun Energia Sähköverkko Oy:n hinnat ovat nyt valtakunnallisesti kymmenen edullisimman sähköverkkoyhtiön joukossa, kun lukuja tarkastellaan pienkuluttajien käyttäjäryhmissä. Mukana vertailussa ovat kaikki 77 kotimaista sähköverkkoyhtiötä.

Sähköverkkoyhtiöt vertailu 2022.jpg

6. Sähkön hinnan muodostumisessa tapahtui muutoksia

Vuosien 2022 ja 2023 välillä sähkön hinnan jakaantumisessa eri osuuksiin tapahtui muutoksia. Kuluttajalla verojen osuus laski 29 prosentista 20 prosenttiin. Sähkön siirron eli verkkopalvelun osuus laski 27 prosentista 23 prosenttiin ja sähköenergian osuus kohosi 44 prosentista 57 prosenttiin. Lisäksi sähkön arvonlisävero alennettiin 24 prosentista 10 prosenttiin 1.12.2022-30.4.2023 väliselle ajalle.

Sähkön hinnan osuudet 2022-2023.jpg

Lähde: Tilastokeskus, Sähkön hintavertailu 2022-2023.

+1. Vuoden 2023 sähköntuotannon näkymät kotimaassa

Tulevan vuoden osalta kotimaiselle sähköntuotannolle odotetaan kasvua muun muassa käynnistyvän Olkiluoto 3:n sekä uusiutuvan energian, etenkin tuulivoiman ja aurinkoenergian investointien lisääntyessä. Vuonna 2022 uusi tuulivoimakapasiteetti lisääntyi 2400 MW:n verran ja samalla tuulienergialla tuotettu sähkö ylsi omaan tuotantoennätykseensä Suomessa: 11 TWh:n.

Myös Oulun Energian tuulivoimantuotanto tulee kasvamaan vuonna 2025 valmistuvan Lestijärven tuulivoimapuiston myötä. Lestijärven tuulivoimapuiston vuotuiseksi sähköntuotannoksi arvioidaan noin 1300 GWh. Oulun Energian osuus tästä on neljännes eli noin 320 GWh.

+2. Miltä sähkön hinta ja sähkömarkkinat näyttävät ensi talvena?

Olkiluoto 3:n kaupallinen käyttö alkaa huhtikuussa. Kevään ja alkukesän aikana Suomen vesivoimatuotanto on runsaimmillaan, ja tuolloin on korkea todennäköisyys sille, että Suomen aluehinta toteutuu edullisena. Sen sijaan loppukesän ja syksyn aikana lämpövoimalaitosten vuosihuollot ja vähäinen tuulivoimatuotanto tukevat Suomen aluehintaa ja hinta todennäköisesti nousee jonkin verran. Ensi syksystä ja talvesta odotetaan normaalia ja hintanäkemykset ovat huomattavasti huokeampia kuin viime vuoden toteumat.

 

Lue lisää aiheesta Energiaviraston raportista