Oulun Energian logo

Arto Sutinen seisoo kohti kameraa voimalaitosalueella ja hymyilee kameralle.

Hyvässä risteyskohdassa

30.07.2024

Arto Sutinen aloitti Oulun Energian toimitusjohtajana joulukuussa 2023. Oululaisille jo ennestään tuttu Oulun Sähkönmyynti Oy:n entinen toimitusjohtaja sekä konsernin talousjohtaja palasi kotipaikkakunnalleen kahdeksan Savossa vietetyn vuoden jälkeen. Nyt Sutisen tehtävänä on luotsata Oulun Energia läpi energiamurroksen sekä vaikuttaa puhtaamman energiajärjestelmän kehittymiseen.

Sutista voi kuvailla energiatoimialan in­tohimoiseksi edistäjäksi, jonka kiinnostus toimialaa kohtaan on kasvanut sitä mu­kaa, mitä vaikeampia haasteita ala on tuo­nut hänen eteensä. Kiinnostus energiaan ei syntynyt kuitenkaan ensisilmäyksellä.

Tuirassa kasvaneen kansantaloustie­teilijän matka energiasektorille alkoi Ou­lun Energian kesätyöpaikasta 1990-luvun lama-aikana perintä- ja asiakaspalveluteh­tävissä.

"Paikka oli ainoa avoinna oleva, jota pystyin hakemaan, ja sen sain. Vaikka ala tuntui aluksi kaukaiselta ja vähän tylsältä, avautui energiasektorin kaikki potentiaali nopeasti ja etenin uteliaisuuteni ansiosta konsernissa vaativampiin tehtäviin", Suti­nen kertoo.

Sutinen oli mukana vaikuttamassa Ou­lun Energian kehittymiseen 1990-luvulta alkaen vaikeiden yrityskauppojen ja mark­kinamuutosten keskellä. Kunnat myivät omistamiaan energiayhtiöitä, mikä avasi markkinan kilpailulle. Sutinen kertoo osal­listuneensa muun muassa yhtiön arvojen määrittelyyn ja tulevaisuuden suunnit­teluun, kuten sähkön myynnin ja verkon eriyttämiseen sekä sähköpörssiin liittymi­seen. Toimiala ei ollut jäsentynyt, mikä te­ki siitä hänen mukaansa erityisen kiinnos­tavaa.

"Ensin viehätti markkina ja sen mur­ros, sitten minut herätti aivan uusille ky­symyksille Kioton sopimus vuonna 2005. Syvennyin ilmastonmuutoksen problematiikkaan energia-alalla ja ymmärsin, että muutoksen on tapahduttava. Meillä on lii­kaa hävittävää, jos asiaa ei oteta tosissaan."

”Energiajärjestelmän muuntuminen ei ole revoluutio, se on evoluutio.”

Sutisella on selkeä näkemys siitä, miten energiasektori tulee kehittymään tulevai­suudessa.

"En usko, että energiasektorin muu­tos pysähtyy koskaan. Ajattelen asian niin, että etenemme välietapeittain ja olemme jatkuvasti matkalla parempaa järjestel­mää kohti."

Tällä hetkellä Sutisesta kiinnostavinta energiasektorilla ovat liikenteen sähköis­tyminen, vetyteknologia ja kiertotalous. Etenkin kahdessa jälkimmäisessä on vielä paljon ratkaistavaa ja tutkittavaa. Sutinen näkee niissä kuitenkin valtavia mahdolli­suuksia.

Sutinen on kartuttanut osaamistaan Savon Voiman toimitusjohtajan tehtä­vissä sekä luottamustehtävissä Energia­teollisuus ry:n puheenjohtajana ja Elin­keinoelämän keskusliiton hallituksessa. Monipuolista asiantuntemustaan hän pää­see hyödyntämään nyt Oulussa.

"Tehtävät kasvattivat minua ammatil­lisesti. Olen kiitollinen ja nöyrä siitä, että sain olla näissä mukana", Sutinen toteaa.

Mukava paluu takaisin

Palaaminen takaisin Oulun Energialle on sujunut Sutisen mukaan hyvin. Ensim­mäisien kuukausien aikana hän on tutus­tunut uusiin työkavereihin sekä tunnus­tellut, mitä konsernissa on tapahtunut ja mitä kaikkea on työn alla.

"Osittain on tuttua, mutta paljon myös uutta. Tämä kertoo siitä, että yhtiö on ke­hittynyt hyvin murroksen mukana. Seu­raavaksi mietitään, miten vahvuuksia pystytään vahvistamaan edelleen ja tarvit­taessa muuntamaan haluttuun suuntaan."

Sutisen mukaan Oulun Energiasta löy­tyy osaamista ja paikkakunnalla on hyvää kasvua, mikä mahdollistaa yhtiön kehit­tymisen myös tulevaisuudessa. Oulu on hänen mukaansa monella tavalla risteys­kohta, jossa erilainen osaaminen sekä te­keminen kohtaavat.

"Toivon, että tulevaisuudessa voimme saada tavalliset oululaiset ylpeiksi Oulun Energiasta ja puhtaasta energiajärjestel­mästämme", Sutinen tiivistää.

Luonto, urheilu ja kisailu vahvasti läsnä

Vapaa-aikana Sutinen liikkuu monipuo­lisesti ulkona. Metsästys, kalastus ja lajit, joissa on mukana maila ja pallo, ovat aina vieneet mukanaan.

"Luonto on itselleni rauhoittumisen paikka. Nykyisin vietän luonnossa pää­asiassa aikaa nelivuotiaan suomenpys­tykorvan kanssa, jolloin yhteispelin har­joitteleminen on toimintamme ytimessä. Yritämme molemmat osaltamme selvittää toistemme mielenliikkeitä", Sutinen kuvai­lee.

Retket suuntautuvat yleensä lähiympä­ristöön, mutta Lappi vetää myös puoleen­sa. Lapissa viehättää karuus ja yksinkertai­suus sekä matka itsessään.

"Myös mielentila vaihtuu, kun on niin kaukana, ettei pysty palaamaan – se on va­pauttavaa."

Sutisen mukaan Oulun keväässä ja ke­sässä parasta ovat jokivarsi sekä urheilu­kentät. Hän odottaa lisäksi Oulun moni­puolisia kulttuuri- ja urheilutapahtumia.

"Tori on aina ollut itselleni mieluinen paikka. Toivottavasti se on säilyttänyt elä­vyytensä. Pääsen sen tänä kesänä jälleen kokemaan."