Tällä hetkellä Oulun Energia Sähköverkko Oy:n käyttöpäällikkönä toimiva Lehto vastaa käytönjohtajana ja sähkötöiden johtajana asiantuntijatiiminsä kanssa sähköverkon rakennuttamisesta, käytöstä, kunnossapidosta, valvomotyöstä, suojauksista, maastosuunnittelusta ja kartoituksesta. Varautumis- ja valmiusasiat ovat myös Lehdon tiimin, kuten koko konserninkin asioita. Viimeisen puolen vuoden aikana sähköpulaan varautuminen on noussut aiempaa merkittävämpään rooliin.

Kiinnostus sähköalaa kohtaan vei uralla eteenpäin

Päädyin alalle, sillä sähköasentajista oli 70-luvulla pulaa ja ala oli kiinnostukseni kohde numero yksi. Peruskoulun jälkeen avautuivat ovet Kaukovainion ammattikoulun sähköasennuslinjalle. Armeijan jälkeen vahvistin osaamistani vielä Varkaudessa, jonka jälkeen kiertelin kyselemässä töitä, muun muassa Toppilan voimalaitokselta, jossa oli osa-aikainen paikka auki. Toppilassa pääsin ensimmäiseen koulutustani vastaavaan ammattiin.

Aloittelin nuorempana asentajana ylisähkömestarina toimineen Eskon työryhmässä. Ensimmäisenä kesänä uusimme Merikosken voimalaitoksen luukkusalin valaistuksia ja proppailin niedax-kiskoja segmenttiluukkujen yläpuolelle 20 sentin välein koko voimalaitoksen leveydeltä. Turkanen, että siellä oli rautaa betonissa! Nosturille rakennetulla lankkulavalla valui hiki ja meni poranteriä.

Nuorena työntekijänä sain työkavereilta lisänimiä aina, kun aihetta oli. Yhdellä viikolla olin muun muassa proppumatti, valvomossa kravattimatti ja kun spinnasin Tuiran sillalla talon Ladalla, tuli minusta vielä ruttumatti.

Kuva: Matti Lehdon albumi. Käyttöpäivystäjänä Merikosken valvomossa, olisikohan 80-luvun alussa.

Opettelin silloisen valvomon käyttöpäivystäjäksi ja työsuhdetta jatkettiin pätkissä kaikkiaan kahden vuoden ajan. Kun sitten töiden ilmoitettiin päättyvän, kävin kysymässä työnjohtajilta ENKO:lta töitä. Verkostomestari Kalle kysyi matalalla äänellä: ”pääsetkö sinä poika pylvääseen?” Kerroin, että vaikka väärin päin, jos työt siitä ovat kiinni.

Pääsin töihin talojohtoryhmään, joka teki liittymäasennuksia, työmaakeskusten asennuksia ja hoiti sähköverkon vikatyöt päivisin. Nuorena miehenä sitä oli johtotehtävissä uransa huipulla - pylvään nokassa. Toisinaan johdotettiin jäähallilla makkarakoppien sähköjä ja ajettiin moottorikelkalla vaihtamassa lamppuja hiihtoladulla. Välillä tein vuorotöitä Merikoskella.

Tuurasin myös maksamattomien laskujen perinnässä ja sähköjen katkojana. Aamulla sain listan, missä osoitteissa laskut ovat maksamatta, joita lähdin sitten kiertämään. Jos asiakkaalta löytyi rahaa, otettiin maksu ja kirjoitettiin kuitti. Puolilta päivin toin repullisen rahaa konttorille ja lähdin uuden listan kanssa liikkeelle.

Merikoski - monen energialaisen kohtaamispaikka vuoteen 1997 asti

Merikoski oli iso keskus aina vuoteen 1997 asti ja henkilökuntaa oli paljon. Neljännessä kerroksessa pidettiin joskus tansseja. Käyttömestari Heimo soitti kitaraa Juhanin näppäillessä haitaria. Itse nuorimpana sain aina tuurata Juhania, että hän pääsi soittamaan.

Kun digitalisaation aika koitti, Merikoskelle tuotiin ensimmäinen tietokonepääte, jolla käyttömestarit kirjasivat vesitietoja ja tuotantoa. Sitten tuli liikennevalopääte - pyhä kapine - jonka edessä piti melkein polvistua, ennen kuin uskalsi koskea.

Merikoski toimi keskusvalvomona, sieltä ohjattiin Merikosken koneita ja sähköverkon ohjattavia katkaisijoita. Lisäksi oli katuvalojen ohjaukset, liikennevalopääte, kaukolämpöverkon ohjaus ja kaupungin kiinteistöjen valvonta. 

Kuva: Matti Lehdon albumi. Oken porreista 1989.

1993 Merikosken generaattoreita ryhdyttiin saneeraamaan ja ohjausjärjestelmiä uusimaan. Pudotuskorkeus nostettiin 11 metriin. Käyttömestarit siirtyivät Kasarmintielle uuteen valvomoon. Automatisoinnin myötä Merikoskesta tehtiin lopulta vuonna 1997 aavelaitos.

Automatisoinnin myötä Merikoskelta siirryttiin Toppilaan

Minä lähdin takaisin Toppilaan kaukokäytönhoitajaksi, samoin kuin muutkin Merikosken päivystäjät. Tein kolmessa vuorossa kaukolämpöverkon ajoa ja lämpökeskusten sekä pumppaamoiden tarkastuskierroksia. OYS:n lämpökeskuskin tuli valvontaan mukaan.

Toppilassa sain mahdollisuuden käydä alikonemestarikurssin. Kurssin lähestyessä loppua, kaukokäytönhoitaja Matti, pyysi kyytiä Kasarmintielle, jossa aikoi ilmoittautua yliasentajatutkintoon. Perillä hän sanoi, että ilmoittaudu sinäkin. Mennään yhdessä.

Yliasentajatutkinnon suorituksen jälkeen työkaverini houkutteli minut Kemin tekuun opiskelemaan. Kun kotona ilmoitin, että ajattelin vielä tähän päälle kulkea neljä vuotta Kemissä työn ohella opiskelemassa, kiitteli vaimo kädestä pitäen, että olipa hyvä, kun vielä tämän hoksasit.

Kemin tekun aikana työ vaihtui valvomoon käytönsuunnittelijaksi ja kun uutuus Trimblen käytöntukijärjestelmä oli hankittu, tein lopputyönä sen käytön kehittämisen opuksen. 45-vuotiaana koulut oli osaltani käyty. Jäljelle jäi elämänkoulu, jossa oppimista piisaa.

Käyttöpäälliköksi tekun opintojen jälkeen

Entisen käyttöpäällikön eläköidyttyä siirryin nykyisiin tehtäviini. Käytönjohtajan rooli tuli tehtävän mukana ja myöhemmin vielä sähkötöiden johtajan rooli. Sähköverkotkin yhtiöitettiin 2006. Nyt loppuvuosina koen yhdeksi tärkeimmistä tehtävistä sähköpulaan ja suurhäiriöihin varautumisen.

Sähköala on muuttunut kovasti. Vilkkaampaan suuntaan, mutta suurin osa muutoksista on hyvää. Työmaat ovat turvallisempia, monet toiminnot on automatisoitu ja häiriöitä on paljon vähemmän. Asiakas saa tiedon sähkökatkoksista aina etukäteen, jos ei ole kyse odottamattomasta viasta. Ennen, kun mestari soitti ja käski katkoa sähköjä huoltotöiden vuoksi, asiakas saattoi vain ihmetellä, miksi lamput eivät kotona syty.

Tyytyväinen olen ollut. Vastuuta, tehtävienkiertoa ja kouluttautumismahdollisuuksia olen saanut, itsestä se aina pääosin on ollut kiinni. Vastuuhenkilö katsoo aamuisin silmiin aina peilistä. Nyt odotan kovasti eläkevuosia ja mahdollisuutta touhuta yhdessä kahden lapsenlapseni kanssa. Jatkossa tulen kirjoittelemaan enää vain lehtien yleisönosastoille. Kauanhan tässä on viihdytty, mutta pian saa antaa nuoremmille tilaa.