Energiajärjestelmän kehitys
Energiamurros luo haasteita, mutta myös mahdollisuuksia kehittää älykäs energiajärjestelmä, jossa ilmastoa lämmittävien kasvihuonekaasujen osuus on tavoitteena saada vähintäänkin neutraaliksi. Fossiiliset polttoaineet korvataan uusiutuvilla energiantuotantomuodoilla hajautetusti muun muassa lämmityksessä, sähkössä ja teollisuuden prosesseissa.
Energiajärjestelmäämme on kehitettävä, jotta voimme edetä kohti tavoitettamme olla hiilineutraali vuonna 2030. Samalla mahdollistamme alueellemme edullisempaa energiantuotantoa sekä energian tehokkaampaa jakelua ja käyttöä myös tulevaisuudessa. Energiajärjestelmän kehittämisellä on myös positiivisia vaikutuksia aluetalouteen eli Oululle tärkeiden investointien sekä teknologioiden edistymiseen.
Siirtymäkaudella tehtävät toimet ovat merkittäviä, sillä samaan aikaan Fingrid arvioi sähkön kulutuksen nousevan Suomessa kaksinkertaiseksi nykyisestä vuosikymmenen loppuun mennessä. Eli emme vain korvaa käytössä olevia tuotantomenetelmiä vaan myös lisäämme tuotetun energian määrää valtakunnallisesti. Sähkön lisääntyvää kulutusta aiheuttavat Suomessa ennen kaikkea teollisuuden ja liikenteen sähköistyminen, datakeskusten rakentaminen ja vetytuotannon yleistyminen.
Suunnittelemme vetyyn, tuuleen ja aurinkoon liittyviä kehityshankkeita
Polttoon perustuvien voimalaitosten rinnalle nousee uutta teknologiaa sekä ratkaisuja uusiutuvan energian tuottamiselle hajautetusti Oulussa, mutta myös muualla Suomessa. Oululaisten näkökulmasta tämä tarkoittaa kasvavia panostuksia aurinko- ja tuulivoimaan, vedyn valmistukseen ja sen johdannaisiin, kuten synteettisiin polttoaineisiin.
Laanilan vetyhanke
Vedyn tuotantolaitosta kaavaillaan käynnistettäväksi Laanilassa aikaisintaan 2028. Kapasiteetiltaan jopa 100 megawatin (MW) elektrolyysilaitoksen lisäksi se pitäisi sisällään hiilidioksidin talteenottolaitoksen, vedyn ja hiilidioksidin varastoinnin sekä jatkojalostuslaitoksen. Sivutuotteena saadaan alustavan arvion mukaan ylijäämälämpöjä vuosittain noin 200–400 gigawattituntia (GWh), joka voitaisiin siirtää kaukolämpöverkkoon.
Aurinko- ja tuulinenergia
Oulun Energian tavoite on omistaa 100 MW aurinkovoimakapasiteettia vuoteen 2026 mennessä. Tavoitetta edistetään kehittämällä omia hankkeita, sekä arvioimalla erilaisia aurinkovoimaosuuksia ja myynnissä olevia hankkeita. Tuulivoiman osuus kasvaa ensi vuoden aikana 114 MW, kun Lestijärven tuulivoimala saadaan käyttöön.
Kehitämme älykästä ja sektori-integroitua energiajärjestelmää
Uudessa energiajärjestelmässämme energia ei siirry vain voimalaitokselta käyttökohteeseen, vaan toimii sektori-integroidusti yhdistäen sähköistymisen osaksi kaukolämpöä.
Sektori-integraation avulla tehostetaan energian tuotannon ja kulutuksen yhteistoimintaa, lisätään jousto- ja varastointimahdollisuuksia sekä kytketään eri sektoreiden toimijoita tiiviimmin yhteen. Myös kiinteistöt integroituvat osaksi energiajärjestelmää ja jopa yksittäisistä kuluttajista tulee energian varastoijia ja tuottajia.
Kaukolämmön sähköistyminen
Sähkökattiloilla tuotetaan kaukolämpöä edullisen sähkön aikana, jolloin pystytään hyödyntämään sähkön hintavaihtelu ja tuottamaan puhtaampaa kaukolämpöä.
Ylijäämälämpöjen hyödyntäminen
Hyödynnämme kiinteistöjen ja teollisuuden ylijäämälämpöjä kaukolämpöverkossamme. Näin vähennämme tarvetta hyödyntää fossiilisia polttoaineita kaukolämmön tuotannossa ja pudotamme hiilidioksidipäästöjämme.
Asiakkaiden oma sähköntuotanto
Ennen sähköä ja kaukolämpöä siirrettiin voimalaitoksista vain yhteen suuntaan, asiakkaille. Nyt kuluttajat voivat itse tuottaa sähköä esimerkiksi aurinkopaneeleilla. Tehtävämme on tarjota luotettava verkko ja taata sähkön jakelun toiminta ja turvallisuus myös omalle pientuotannolle.
Avoin kaukolämpö
Avoin kaukolämpöverkko mahdollistaa yritysten toiminnasta, esimerkiksi kylmälaitteista, syntyvien ylijäämälämpöjen myymisen avoimeen kaukolämpöverkkoomme.