Oulun Energia aloittaa muutosneuvottelut: pidemmän aikavälin säästötarve on noin 9 miljoonaa euroa
Oulun Energia aloittaa muutosneuvottelut kilpailukykynsä ja kannattavuutensa turvaamiseksi sekä asiakashintojen kilpailukyvyn säilyttämisen takia. Muutosneuvottelujen piiriin kuuluvat Oulun Energia Oy, Oulun Energia Sähköverkko Oy, Syklo Oy ja Turveruukki Oy.
Muutosneuvottelut koskevat yhtiöiden koko henkilöstöä. Yhteensä muutosneuvottelujen piirissä on noin 260 työntekijää ja neuvottelut voivat mahdollisesti johtaa toiminnan uudelleen järjestelyihin, irtisanomisiin, lomauttamisiin tai työsuhteen olennaisten ehtojen yksipuolisiin muutoksiin. Alustavan arvion mukaan mahdollinen vähennystarve olisi noin 35 henkilöä.
Muutosneuvotteluissa selvitetään mahdollisia toimenpiteitä, joilla parannettaisiin valmiuksia vastata toimintaympäristön muutoksiin, vähennettäisiin painetta asiakashintojen korotustarpeille ja turvattaisiin yhtiöiden kilpailukykyä. Yhtiöiden kannattavuutta haastavat muun muassa polttoaineiden ja muiden kustannusten nousu sekä investoinnit päästöttömään energiajärjestelmään. Tällä hetkellä konsernissa on myös käynnissä strategiatyö, jolla pyritään vastaamaan näihin toimintaympäristön ja energia- ja kiertotalousmurroksen tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
”Kilpailukykymme turvaamiseksi joudumme selvittämään mahdollisia tehostamistoimia. Haluamme selvittää organisaation ja toimintamallien mahdollista yksinkertaistamista. Mahdollisilla uudelleenjärjestelyillä pyritään tehostamaan toimintoja ja parantamaan tuottavuutta sekä kehittämään toiminnan ketteryyttä, joustavuutta ja asiakaskokemusta.”, sanoo Oulun Energian toimitusjohtaja Arto Sutinen.