EPV:n aurinkovoimapuisto rakentuu Lapualle
Loppuvuodesta 2025 valmistuva Heininevan aurinkovoimapuisto, jossa Oulun Energia on mukana merkittävällä osuudella, tulee olemaan yksi Suomen suurimmista, ja ensimmäinen turvetuotantoalueelle rakennettava puisto. Aurinkopaneeleita puistoon asennetaan noin 123 000 kappaletta. Aurinkovoimapuiston sähköntuotanto käynnistyy loppuvuoden aikana.
Heininevan aurinkovoimapuisto on kooltaan noin 120 hehtaaria. Puiston poikkeuksellisen laajasta kokoluokasta kertoo sekin, että asennettavia aurinkopaneeleita on noin 123 000 kappaletta, ja paneelitelineiden yhteenlaskettu pituus on noin 80 kilometriä. Puisto tulee tuottamaan sähköä yli 80 gigawattituntia vuodessa.
Aurinkovoimapuisto rakennetaan entiselle turvetuotantoalueelle, mikä mahdollistaa tavanomaista pienemmät ympäristövaikutukset. Esimerkiksi puita ei ole tarvinnut kaataa puiston alueelta tai ympäröivästä metsästä, ja myös maanmuokkausta on voitu tehdä pienemmässä mittakaavassa.
EPV Energian ryhmäpäällikkö Marko Takala ja työmaapäällikkö Raimo Wegelius.
Ensimmäiset asennetut aurinkopaneelit alkavat tuottamaan sähköä loppuvuoden aikana. Sähköä siirretään kantaverkkoon aiemmin Heininevalle valmistuneen sähköaseman kautta. Sähköntuotannon on tarkoitus käynnistyä koko puiston alueella loppuvuodesta 2025.
Vastuullisuuskysymykset vahvasti huomioituna
Heininevan aurinkovoimapuiston laitetoimituksista ja –asennuksista vastaa Suvic Oy tytäryhtiöineen. Asennettavat aurinkopaneelit sekä näiden telineet valmistetaan Kiinassa. Tuotteiden laatu ja toimitusketjujen läpinäkyvyys ovat hankkeessa tärkeässä asemassa. Suvicin HSEQ-päällikkö Eetu Pajala kertoo, että valmistavien laitosten laatu sekä toimitusketjujen jäljitettävyys tarkastetaan tehdasauditoinnein ja tarkastuksin.
"Heininevan aurinkopaneelien tehokkuus on huippuluokkaa. Teknisten ominaisuuksien lisäksi olemme varmistaneet, että tilattavat tuotteet ja näiden toimitusketjut täyttävät meidän ja EPV:n vaatimukset. Sopimuksissa on tarkkaan määritelty se, miltä alueilta käytettävät raaka-aineet ja komponentit saavat tulla, ja tätä varten sopimuksiin onkin kirjattu vaatimus jäljitettävyydestä", Pajala taustoittaa.
Aurinkovoimapuiston rakentaminen on hyvin työvoimaintensiivistä ja Suvic Force työllistää Heininevalla rakennus- ja asennusvaiheessa noin 120 työntekijää. Hankkeella on siten merkittäviä paikallisia työllistämisvaikutuksia, sillä pääosa työntekijöistä asuu Lapua-Kauhava-Seinäjoki alueella.
Heininevan aurinkovoimapuistohanke on Oulun Energian suurin aurinkovoimainvestointi ja siten erittäin merkittävä yhtiölle. Uusiutuvaan energiaan investoiminen on tärkeää matkalla kohti hiilineutraaliutta.