Oulun Energian logo

Kuvassa on energiapalveluiden uusi liiketoimintajohtaja Jukka Salovaara Oulun Energian toimistolla.

Energiapalveluiden uudeksi liiketoimintajohtajaksi on nimitetty Jukka Salovaara

28.11.2024 / Päivitetty viimeksi 12.51

Oulun Energian energiapalveluiden uutena liiketoimintajohtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä aloittaa Jukka Salovaara 1.12.2024.

Salovaaralla on pitkä kokemus energia-alalta ja Oulun Energialta erilaisista johto- ja kehitystehtävistä, joka saa nyt luontevan jatkumon.

”Olemme Oulun Energiassa erittäin mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa ja meillä on tärkeä rooli edistää energiamurrosta ja vihreää siirtymää. Jukalla on hyvät edellytykset luotsata energiapalveluita, sillä hänellä on rautainen kokemus alalta, yhtiöstä sekä isojen hankkeiden toteuttamisesta”, toteaa Oulun Energian toimitusjohtaja Arto Sutinen.

Salovaara vastaa jatkossa energiapalveluiden alaisista toiminnoista eli lämpö- ja sähköliiketoiminnoista sekä uusista hankkeista, joihin lukeutuu muun muassa Laanilaan suunniteltu vedyn tuotantolaitos.

”Meillä on juuri valmistunut uusi strategia, jossa haemme voimakasta kasvua vihreästä siirtymästä. Energiapalveluissa on monia isoja ja kiinnostavia hankkeita jo menossa sekä kehitteillä, joita lähden innolla henkilöstön kanssa porukalla edistämään”, kertoo Jukka Salovaara.

Energiapalveluiden vetovastuu siirtyy Salovaaralle Tommi Kantolalta, joka on siirtymässä Oulun Seudun Sähkön toimitusjohtajaksi.